maanantai 30. kesäkuuta 2008

Kantrimus 10 viikkoa

Tuntuu kuin kipinäneiti olisi ollut jo ainakin kuukauden meillä. Toisaalta taas tuntuu että vastahan me se haettiin. Elämä tällä hetkellä on aika tavallista ns. lapsiperheen elämää. Pissaa, kakkaa, ruokaa, ulkoilua, yhdessä oloa, leikkimistä, ja nukkumista. Nukkuminen erityisesti on välillä haasteellista kun joko a) kissat remuavat verhoissa, TV:n päällä, kirjahyllyssä tai vaatekaapissa, b) Kantri nuolee/puree varpaita, c) kissat hyppäävät kirjahyllystä päälle ja d) Kantri hyppää päälle. Neiti on kasvanut nyt sen verran että tajuaa pystyvänsä hyppäämään sänkyyn. Mukavaa.

Kuvia ollaan otettu kyllä hävettävän vähän... Kai ne päivät menevät niin nopeasti ettei sitä kameran olemassaoloa tule edes ajatelleeksi. Tänä aamuna olisi kyllä ollut kameralla käyttöä. Kissat ja Kantri istumassa piirissä keskellä olohuoneen lattiaa. Piirin keskellä oli joku pieni ja vihreä öttiäinen raukka, jota kukin vuorollaan pallutteli. :D Kunnes Kantri-neiti ajatteli leikin riittävän ja pisti öttiäisraukan poskeensa. Hitsi kun olisi ollut kamera, kissojen ilmeet oli aika mielenkiintoisen näköisiä =D

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Heippa hei!

Meidän pieni Kantrimus on täyttänyt eilen yhdeksän viikkoa :) Hirveästi ollaan menty mielestäni eteenpäin. Kissat ovat jo kutakuinkin tottuneet uuteen tulokkaaseen = riekkuvat öisin niin kuin aina ennenkin. Kantrin mielestä kissoille on sopivaa haukahdella aina välillä kun kissat eivät ymmärrä leikkiä hänen kanssaan. Muuten ei kiusaa kissoja, osaa pitää kunnioittavan välimatkan mutta ei juokse karkuun jos kissa itse päättää lähestyä.

Ulkona Kantri on useimmiten reipas ja utelias vanhempien ihmisten hurmaaja. Myös lapset ovat kova juttu. Opettele siinä sitten ettei kaikkia ohikulkijoita moikkailla :D Tällä viikolla ollaan tutustuttu paremmin mm. ohikulkeviin pyöriin, skeittaajiin ja busseihin. Hassut, kyyryssä jonkin ison mustan lierin alla kulkevat ihmiset ovat myös tulleet viime aikoina tutuiksi.

Tuon pentusen kanssa olisi kyllä hyvä päästä johonkin ohjattuun koulutukseen. Hitsi kun olisi se auto... Kantri on oppinut että minulla on oikeassa takintaskussa nappuloita. Muutaman kerran olen meinannut kompastua kun neiti yhtäkkiä istua jäpittää suoraan edessä tai tulee jalkojen välistä kinumaan makupalaa xD

Namin ja lelujen avulla ollaan opeteltu käskyt tänne ja istu, joista istu on tällä hetkellä kaikkein vahvin. Kantri istuu ripeästi, ihan eteen ja ottaa hyvin kontaktia. Tänne-sana ei varmaankaan ole vielä mennyt samalla tavalla perille kuin istu, mutta onhan tässä aikaa :D Lenkillä myös "Kantrimus, mennään!" sanonta näyttää toimivan ^^

Kuvia tulee kunhan ne päätyy ensin koneelle jossain vaiheessa. Voi että mä kuolaan kunnon kameraa, pokkarilla on ihan julmetun hankala ottaa liikkuvasta pennusta edes säädyllisiä kuvia.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Kantri kahdeksan viikkoa

En näköjään malta olla kirjoittelematta tänne :D Kantri on nyt asunut meillä noin neljä ja puoli päivää. Tässä ajassa muutamia luonneominaisuuksia on tullut näkyville, mm. omaa tahtoa ja itsepäisyyttä löytyy kuin pienestä kylästä (tai kaupungista). "Koulutukseen" parhaiten näyttävät sopivan pallo, josta on tehty SE juttu Kantrille. Toinen hyvä on ruoka, Kantri saa noin yhden aterian "koulutuksen" yhteydessä. Kaikissa tilanteissa makupalojen antaminen tai lelulla leikkiminen ei toimi, vaan on pakko komentaa kunnolla (mm. pureminen, sänkyyn tulo, lahkeiden repiminen yms). Näissä tilanteissa neidin oma tahto tulee kunnolla esiin ja ollaan nyt pariin otteeseen keskusteltu siitä kuka määrää :D Kantri kun meinaa tulla komennettaessa oikein kunnolla vastaan = puree entistä kovempaa. Eilen illalla käytiin aika selvästi läpi että purra ei saa, ja nyt Kantri totteleekin jo pientä matalaa murahdusta.

Tuolla eläimellä on muuten aivan tajuton suuntavaisto =) Puhuinkin tuossa edellisessä viestissä ulkonakäymisen ihanuudesta. Ollaan nyt otettu käytäntö, että mitään vastaanpyristelemisä ei oteta kuuleviin korviin. Kantri nimittäin mielestäni pelkää, vaan näyttää enemmän siltä että minähän en tule jos minua ei huvita/joku toinen haju on mielenkiintoisempi. Luoksetuloa ja näitisti/reippaasti kulkemista ollaan vahvistettu nyt vielä entisestään. Niin tuosta suuntavaistosta vielä sen verran että Kantri tietää heti mikä tie vie kotiin = sinne on päästävä. Toissapäivänä neiti ei olisi halunnut mennä metsään joten otin sen syliin ja käveltiin vähän pidemmälle metsään sellaiselle aukiolle. Leikittiin siellä sitten pallolla ja sitten vaan istuttiin ja rauhoituttiin. Ja sitten kotiin. Ja Kantri tiesi heti että nyt ollaan menossa kotiin ja vauhti oli sen mukainen :D

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Ensimmäinen arkipäivä

No niin, nyt se sitten on ensimmäinen arkipäivä. Olo on kuin äidillä jonka lapsi on ensimmäistä päivää lastentarhassa. Onneksi pikkuveljeni menee tänään hoitamaan Kantria, joten päivän saldoksi jää yksi tunti yksinoloa. Voihan olla ettei ole mitään syytä huoleen, mutta silti jännittää =P

Viikonloppu meni kaikenkaikkiaan hyvin. Molemmat kissat alkavat olla suht rennosti, tosin Jade tarkkailee vielä matkan päästä mutta uskaltaa jo liikkua. Luka puolestaan on selkeästi ominut itselleen koko talon ja kävelee missä haluaa. Kantri osaa jo hienosti väistää ja häntä heiluen istuu tai makaa paikoillaan kun Luka menee ohi.

Niin ja vielä, Kantri on kyllä aikamoinen sylimaakari =D Kantri tykkää nukkua sylissä tai jalkojen alla/välissä. Ulkonakin tulisi mieluusti syliin jos kyykistyy, mutta tätä ei olla annettu tehdä, paijaillaan kun neiti on kaikki jalat maassa :) Niin ja istumisen alkeet ollaan jo opeteltu. Istumisen opettelu on Kantrin kanssa hyvin helppoa sillä neiti itse tarjoaa istumista useassa tilanteessa.

Tällaista täällä, kirjotellaan taas. Videokuvamateriaalia on ehkä odotettavissa ensi viikolla.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Uusia hajuja







No niin, nyt on Kantrinen pienoinen kotona. Uusia hajuja on paljon ja vähän jänskättää. Etenkin nuo kissat on olleet mielenkiintoisia. Tänään ei olla paljoa ehditty tekemään, tutkittu paikat, juotu, pissitty, leikitty, juotu, pissitty, nukuttu, syöty, käyty ulkona, juotu ja nukuttu :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kolme päivää jouluun on, eipäs kun siis...

Enää kolme päivää Kantrin tuloon, alkaa jo jännittää :) Kodista on tehty mahdollisimman pentuturvallinen, tosin kasvien sijoitusta pitänee vielä miettiä. Jos sitä vaikka muutaman lelun kävisi ostamassa, Puhoksen M&M:ssä olisi pentuviikko... Naapureille, tai oikeastaan tuohon rapun aulaan on tehty valmiiksi jo lappu jossa kerrotaan uuden perheenjäsenen saapumisesta meidän yhteystietoineen. Tämä naapurusto kun on kyttääjien valtakuntaa, parempi kertoa itse koiran saapumisesta talouteen.

Niin ja myös pissi- ja kakkiruljanssiin ollaan varauduttu tarkistamalla pesuaineet (jotka ovat turvassa uteliaalta pennulta), mopit sekä sanomalehtivarastot :D Koska kummallakaan meistä ei ole varsinaista lomaa, saatta sisäsiisteyden oppimisessa kestää aavistuksen pidempään. Mutta ovat nuo aikaisemmatkin koirat oppineet sisäsiisteyden ihan normaalisti vaikkei lomalla oltaisi oltukaan :)

Vielä viimeinen vilaus ja pentua odottelemaan. Kirjoitellaan vaikka perjantai-iltana sitten seuraavat uutiset.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Olen jo näin iso :)





Osaan seistä jo näin hienosti.


tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kantri jo kuusi viikkoa!

Eilen pentuset täyttivät kuusi viikkoa, kyllä aika menee nopeasti. Vielä kaksi viikkoa pitäisi jaksaa odottaa... Onneksi kasvattaja on ihana ja ottaa paljon kuvia pennuista, vähän helpottaa. Helpotusta odottamiseen antoi myös shoppailureissu Mustiin&Mirriin josta kävimme ostamassa kaiken tarpeellisen ruokaa lukuunottamatta. Mukaan tarttui panta, hihna, ruoka- ja juomakupit, kasa leluja sekä ihana makuualusta. Ja mikäli käy niin ettei Kantri siinä jostain syystä halua nukkua niin eiköhän nuo kissat sitten valtaa sen.

Nimensä mukaisesti (Mustasussun Kantrin Kipinä) koirasta tuntuu kipinää löytyvän, mikä on tietenkin hyvä asia tulevia harrastusmahdollisuuksia ajatellen. Toki sitä kipinää löytyy myös mm. sähköjohtojen mutustamiseen, varpaiden maistamiseen ja vaikkapa kenkien retuuttamiseen. :D

Täytyykin muuten käydä hommaamassa jotain suojaa noille johdoille, ei isäntä tykkää jos joku päivä Playstation ei toimikaan...